torstai 26. maaliskuuta 2015

Galna dagar!

Kuten otsikosta jo käy ilmi, niin kävin tänään hulluilla päivillä, sitä ennen kuintenkin kävin kirjastossa Julian kanssa tekemässä hieman sosiaalipedagogiikkaa. Menin jo yhdeksäksi kirjastoon aloittelemaan tehtävää, ja Julia tuli sitten kymmenen maissa perästä. Jaksettiin siinä kahteentoista olla ja värkätä tehtävää, jonka jälkeen suuntasimme Hulluille päiville Stockmannille.


Stockmannilla oli aivan hulluna porukkaa. Tuntui ettei eteenpäin pääse törmäämättä keneenkään. Alun perinhän mun ei edes pitänyt mennä käymään hulluilla päivillä.. Mutta uteliaisuus ja halvat hinnat veivät voiton :D Onneksi näin kuun lopussa ei oma rahatilanne päätä huimaa, joten en jaksanut ihan niin tarkasti edes alkaa kiertelemään kaikkia osastoja läpi. 


Tietenkin kosmetiikka, hygienia, sisustus ja vaatepuoli tuli päällisin puolin koluttua. Vähän päälle tunnissa selvisin sieltä jopa poiskin :) Ei oo ihan minun juttu tuo shoppailu hirveässä ihmispaljoudessa. Minusta on paljon mukavampi saada rauhassa katsella ja sovittaa vaatteita kuin yrittää raivata kokoajan tietä eteenpäin ja jonottaa. Tietenkin sieltä jotain tarttui mukaan, niin kuin joka vuosi. Tällä kertaa uusi kuiva shampoo ( 3,5€) ja t-paita (5,9€). Molemmat vielä värin puolesta sopii toisiinsa vallan mainiosti :D



Mulla on ollut kyllä kaikin puolin mukava päivä, vaikka ei tuo sosiaalipedagogiikka ihan sitä lempi hommaa ookkaan. Nyt ajattelinkin keskittyä vielä erääseen koulujuttuun ja sitten lähteä lenkille ihanaan auringon paisteeseen ~ 

~iida-Maria

2 kommenttia:

  1. Oii no kiva että jotaoin kuitenki tarttui sulle mukaan :) mullaki pitäs viikonloppuna ehkä käyä kattelee hulluilla päivillä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jep :) Siellä oli kyllä paljo porukkaa ja viikonloppuna varmasti vielä enemmän :D mutta ehkä itekki vois vielä huomenissa ::D

      Poista