maanantai 27. heinäkuuta 2015

Lazy sunday!

Mun sunnuntai meno täysin Qstockista selviämiseen. Ei en siis juonut ollenkaan, mutta kyllä, se imi minusta kaikki mehut. Tästä kertoo esimerkiksi se, että perjantai iltana kävelin päin seinää ja kaadoin veet lasista ohi ja kyllä, olin vain väsynyt :D Sunnuntain vietin siis visusti sohvalla nauttien herkuista ja hyvistä sarjoista sekä leffasta. Vielä  tämä  maanantai aamukin meni koomaillessa, mutta onneksi iltavuoro palautti taas raiteilleen. Alla muutama kuva suununtaista :)






~Iida-Maria

sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Qstock thru my phone!

Tänä viikonloppuna vietettiin Qstock- festareita Oulun kuusisaaressa. Minulle kyseiset festarit on muodostunut jo melkein perinteeksi, sillä olen käynyt Qstockissa jo vuodesta 2009 asti joka vuosi. Tänä vuonna mun festareihin kuului mm. ihana sää, hyvät bändit, loistava seura, festarieväät sekä tietenkin hieman kipeytyneet jalat kaikesta seisomisesta ja kävelystä. 


Day 1

Day 2

Mulla ei itseasiassa tullut hirveästi räpsittyä kuvia keikoilta, koska keskityin niin siihen fiilikseen ja halusin ottaa kaiken siittä irti. Mielestäni parasta festareissa on just se fiilis mikä ihmisillä on ja ne musitot mitä niistä jää. Pääsee nauttimaan hyvästä musiikista ja kavereista sekä tälläkertaa onneksi myös sää suosi. Mun tämän vuoden festari bändeihin kuului muun muuassa Amaranthe, Kaija Koo, Kotiteollisuus, The sounds, Nightwish, Popeda ja Haloo Helsinki. Kyllä sitä nuiden lisäksikin tuli tsekkailtua monia bändejä, nuuiden keikat vain oli mieleen painuvimmat. Ens vuoden Qstockia odotellessa ;)




Kuinka moni teistä aikoo tänä kesänä käydä joillain festareilla tai on jo käynyt?

~Iida-Maria

keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

VIP- ilta Glitterissä!

 Eilen järjestettiin Kempeleen Glitterissä VIP shoppailuilta oululaisille bloggaajille. Itse en ollut koskaan ennen ollut minkäänlaisissa blogitapaamisissa, joten odotin tuota kyllä innolla. Ilta olikin aivan loistava, aluksi melle tarjottiin alkumaljat, jonka jälkeen saatiin shoppailla jakokeilla tuotteita myös itsellemme. Kokoajan sai kysyä apua ja neuvoja sekä mahdollisuus oli myös saada itselleen kampaus. Illan aikana meille oli myös tarjous kaikki tuotteet -25% ja kaikki aletuotteet sekä korvakorut oli ota 3 maksa 2.  

Olin jo kauan miettinyt, että osaisinkohan käyttää erilaisia koristepantoja ja kerran mahdollisuus annettiin niin pakkohan se oli testata, sain vielä kivan kampauksen ja paljon muita ohjeita miten pantaa voi käyttää :) Kuvissa näkyvä panta onkin yksi ostos, joka tuosta illasta lähti mukaani. Lisäksi ostin temperary tattoo- paketin ja korvakorut :) 





Itselläni jäi kamera kotiin, koska vasta lähtiissä huomasin akun vilkuttavan jo punaista :/ Just minun tuuria unohtaa ladata kameran akku.. :D  Siispä nämä kuvat ovat Mariannen ottamia!
:)

~Iida-Maria

sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Answers!

~Mikä on sun lempi bändi?
- Mulla ei oikeastaan ole yhtään lempibändiä, vaan kuuntelen musiikkia paljolti fiiliksen mukaan. Jos nyt täytyy mainita joitain, niin The used, kotiteollisuus ja apulanta ovat olleet osana elämää aika kauan! 



Miksi aloitit bloggaamisen?
-Tykkään paljon kirjoittaa ja ottaa kuvia, lisäksi ajattelin bloggaamisen olevan oiva tapa yhdistää valokuvaus ja kirjoittaminen. Luen myös paljon blogeja ja pidän muodista ja vaatteista sekä urheilusta ja ne oli hyvä yhdistää tähän harrastukseen.

Mitkä on sun kolme lemppari blogia?
 Just my imagination , Jannin tyyli on sellainen jota ihailen ja lisäksi pidän hänen tavastaan kirjoittaa paljon! 
kaksi yhden hinnalla, tykkään lukea reeniin ja matkusteluun liittyviä postauksia ja niitä löytyy paljon Jennan ja Riikan blogista. 
jo's secret,  Pidän Johannan tavasta kirjoittaa ja hänen raikkaasta blogistaan. Kuvat ja tekstit tuovat aina hyvän mielen. 



Mikä on sun lempi väri? 
kaikki vaaleat ja pastellin sävyiset.

Ootko koskaan käynyt ulkomailla? 
Kyllä, vaikka reissut ovatkin olleet rakkaissa naapurimaissamme. 

Missä maissa olet matkustellut?
Ruotsi, Norja, Viro ja Venäjä on tullut koluttua läpi :)

Miksi halusit alkaa opiskelemaan sosionomiksi?
Koska pidän työskentelemisestä ihmisten kanssa ja monipuolisesta ammatista. Halusin Lastentarhanopettajan kelpoisuuden, mutta kuitenkin samalla myös vammaistyö ja kuntoutus kiinnostaa, sosionomin opinnoissa oli mahdollisuus hyvin molempiin ja saada perustietoa myös monesta muusta haarasta kuten aikuissosiaalityöstä ja maahanmmuuttajien kanssa tehtävästä työstä.

Minkätyyppisiä leffoja tykkäät katsella?
Romanttisia ja kaikkea toimintaa. Oikeastaan melkein kaikki menee, mutta kauhu eikä sotaelokuvat ole minun juttuni.

Missä tahtoisit bloggauksen osalta kehittyä?
Tahtoisin parantaa postaustahtiani, se on vähän turhan harva mieleeni. Sen kanssa tasapainottelu ei ole kuitenkaan helppoa, kun tekee sataa asiaa yhtä aikaa.

Onko sulla mitään tavotetta blogille?
Oikeastaan vain kirjoittaa mahdollisimman hyvin ja pitää sellaisen hyvän mielen kirjoittelun ja kuvien ottamisen. 


Voisitko kertoa viidestä parhaasta kaveristasi?

Sallan kanssa tutustuttiin lukiossa, kun ensimmäisenä päivänä Salla tuli istuun minun viereeni. Siitä lähtien ollaankin oltu hyviä ystäviä ja Sallasta onkin tullu paras kaverini näiden vuosien myötä. Vaikka tällähetkellä asutaan eri paikkakunnilla, niin pyritään näkemään aina kun vapaat osuvat hyvin yhteen :)

Yhdistän nyt kolme henkilöä tähän yhteen, koska ne on mulle yhtä rakkaita ja kaikille tulis melkein sama teksti.  Elikkä Antti, Tapio ja  Toni. Olen tuntenut kaikki nuo ihan pienestä asti ja ne on mulle kuin veljiä. Niissä on se hyvä puoli, että ihan sama kuin kauaa viime näkemisestä on, tuntuu kuin oltaisi nähty ihan vasta. yksinkertaisuudessaan parhaita :D 

Iran kanssa tutustuttiin, kun koulu alkoi Kemissä ja Ira on juuri sellainen henkilö, jonka kanssa ajatukset vain osuivat yhteen heti.  Ira on vähän höpsö mutta silti ehdottomasti viiden parhaan kaverin joukossa! <3

Miten tapasitte poikaystäväsi kanssa?
Oikeastaan oltiin nähty muutaman kerran yhteisten kaverien kautta, mutta sitten kerran tavattiin ihan kahdestaan sattumalta ja meillä klikkasi. Oikeastaan aika heti ekojen ''treffien'' jälkeen alettiin seurustelemaan. 


Missä näet itsesi viiden ja kymmenen vuoden päästä?
Viiden vuoden päästä olen valmistunut sosionmiksi, ehkä aloittanut jatkokouluttautumaan. Minulla on hyvä työpaikka ja asunto oulussa. 

Kymmenen vuoden päästä olen naimisissa ja meillä on oma talo. Luultavasti silloin minulla on jo omia lapsia ja ehkä joku lemmikki. 

Ketä ihailet?
Ihailen ihmisiä, jotka uskaltavat olla aidosti omia itsejään, välittämättä muista. Lisäksi itsevarmat ihmiset ovat ihailunkuhteitani. Oikeastaan en ihaile ketään julkkista vaan suurin ihailun kohteeni on Äitini. <3

Kauan sulla on koulua jäljellä?
vielä 1,5 vuotta 


Onko sinulla lemmikkejä?
Ei, mutta vanhemmillani on koira :) En tällähetkellä halua itselleni lemmikkiä, sillä en kestäisi sitä, miten se kärsisi olla yksin yhdeksän tuntia päivässä. Ehkä sitten kun koulu on ohi :)

Mikä on sun omasta mielestä sun ärsyttävin tapa?
Varmaan osalta uteliaisuus. Ärsyttää välillä itseänikin, kun ei vain osaa antaa asioiden olla vaan haluaa tietää kaiken :D

Mitä ottaisit mukaan autiolle saarelle?


teltan, vaatteita  ja taskulampun. 


~Iida-Maria

maanantai 13. heinäkuuta 2015

Viime päivinä olen..

 ..Pelanut mölkkyä, 
..nauttinut kesäpäivistä maalla, 
..käynyt töissä,
 ..herkutellut aivan liikaa,





.. reenannut,
 ..nähnyt kavereita,
..kuunnellut hyvää musiikkia
 ..käynyt kalassa, 
..nauttinut luonnosta
..ottanut kaiken ilon irti muutamasta vapaapäivästä!



Mitäs teidän viime päiviin on kuulunut?

 ~Iida-Maria


keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Ask me!

Olen tässä jo hetken pohtinut, että voisin toteuttaa kysymys postauksen, kun sellaista en ole vielä ollenkaan tehnyt. Lisäksi kaipaan vaihtelua postaus aiheisiini ja ajattelinkin tämän olevan täydellinen tapa tehdä uudenlainen postaus. Nyt siis vain kysymyksiä peliin, niin monta kuin keksitte! Toteutan postauksen, kun kysymyksiä on mielestäni tarpeeksi, mutta tässä parin viikon sisään kuitenkin! 


~Iida-Maria

tiistai 7. heinäkuuta 2015

Kahvittelua ja sohvapöydän metsästystä!

 Tän päivän ohjelmaan kuului hierojalla käynti, Essin treffaaminen kahvilla seka extempore sohvapöydän metsästysreissu joka vihdoin tuotti jopa tulosta. Lähdin aamulla tosiaan hierojalle melkein suoraan sängystä ja siellä vierähti ihan päivään saakka, siitä sitten suuntasin kotiin tekemään ruokaa. Neljäksi oltiin sovittu treffit Essin kanssa Coffee Houseen, joten melkein heti ruuan jälkeen täytyi suunnata takaisin kohti keskustaa. Oli ihan huippua nähää Essiä pitkästä aikaa ja vaitaa kuulumisia kunnolla, helposti se pari tuntia kahvilla vierähtikin :)

Kahvittelun jälkeen päätimme Tonin kanssa suunnata sohvapöytä ostoksille jo miljoonannen kerran ja onneksi vihdoin ja viimein löytyi täydellinen sohvapöytä tähän meidän uuteen kämppään. Olkkari alkaakin olla tältä erää valmis, vielä muutama taulu hommata keittiöön ja lipasto makkariin niin sitten olisi koko kämppä, ainakin vähäksi aikaa, valmis :) Sehän tietää siis kämpän esittely postauksiakin! 









Takki: Vero moda/Huivi: Gina tricot/ Ruutupaita: kirppari/ Farkut: H&M/
Kengät: Converse

~Iida-Maria

sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Miniloma Kalajoella!

Moikka! <3 Lähdettiin Tonin kanssa perjantai aamuna minilomalle Kalajoelle ja tultiin tänään kotiin. Reissu sisälsi paljon hyvää ruokaa ja juomaa, kylpylässä käynnin, seikkailupuistossa rimpuilun, hieman minigolffia ja mikä tärkeintä ihanaa laatuaikaa kahdenkesken. Oli oikein kunnon aivot narikkaan reissu ja valehtelematta en kertaakaan edes ajatellut työ tai koulujuttuja reissun aikana. Koska kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa, niin tässä muutamia kuvia koko reissulta :)






Pahoittelut kuvien laadusta, järkkäri ei tarttunut monesti reissun aikana mukaan, joten puhelimella tuli räpsittyä kaikki kuvat.. Ihanaa alkavaa viikkoa! <3

~Iida-Maria