tiistai 14. huhtikuuta 2015

Inspiraatiota parvekkeelle!

Oon tässä kuukauden tai pari kriiseillyt meidän parvekkeen sisustuksesta ihan urakalla. En ole oikein tiennyt minkälaisen siitä haluan ja hankaluutta on tehnyt sen koko. Se on suhteellisen iso, joten sinne ei mikään yksi pöytä ja kaksi tuolia tule riittämään. Lisäksi haluan kesällä viettää siellä kaveriporukalla aikaa, joten porukkaa istumaankin sinne pitää mahtua. Lisäksi kesällä olisi ihana viettää myös grillijuhlia, sillä meillä kuuluu parvekkeen edessä oleva pikku piha vielä omaan käyttöön.

Olen nyt muutaman päivän selaillut ahkerasti pinterestiä ja löysinkin sieltä juuri mitä haluan! Nyt pitäisi vaan alkaa toteuttamaan. Suunnitelmissani on tehdä itse toiseen päähän parveketta eurolavoista sohva ja eteen sohväpöytä. Haluaisin tehdä siitä kulmasohvan, mihin mahtuu paljon ihmisiä istumaan ja se myös näyttäisi mielestäni paremmalta kuin pelkkä suora sohva.  Sohvapöytä tulisi myös eurolavoista, hion ja maalaan kaksieurolavaa ja laitan ne päällekäin, done :--D




'Toiseen päähän parveketta haluaisin jossain muodossa ehkä kasveja, mutta ainakin sinne tulee parvekekalusto, kaksi tuolia ja pöytä. Ne saadaan jo tänään onneksi, niin pääsee edes vähän nauttimaan jo parvekkeella olosta. Tuossa kollaasissa on muutamia pinterestistä nappaamiani kuvia, jotka miellyttivät omaa silmääni eniten :)

Miltäs vaikuttaa teidän mielestänne? :)


~Iida-Maria

12 kommenttia:

  1. Anonyymi11.25

    Näyttääpäs hyvältä, laitathan lopputuloksesta sitten kuvaa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos, joo tietysti laitan, kunhan se valmistuu joskus :)

      Poista
  2. kuulostaapa tosi kivalle! :) mullaki pitäs tuota meiän parveketta alkaa pikkuhiljaa suunnittelee kesäkuntoon.. :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitti :) joo kannattaahan se, ei oo kesään ennää pitkä aika onneksi :)

      Poista
  3. Mää voin sitte tulla kahvitteleen (ilman kahvia) sinne parvekkeelle sun kaa ku ootte saanu sen valmiiksi! :D Ja jos tuon suunnitelman parvekkeelle toteutatte nii siitä tullee kyllä ihana!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tervetuloa vain :) Kiitti :) Oon hommannu jo nuo lavat nii eiköhän se toteudu :D riippuu vaa kuin kauan kestää värkätä sohva ja pöytä niistä :DD

      Poista
  4. Anonyymi10.54

    Vau, vaikuttaa hyvältä :) Kaikki nuo eurolavoista tehdyt kalusteet on niin kivoja!

    VastaaPoista
  5. www.parveke.fi sivustolla on inspiraatiokuvia parvekkeista, josko sieltäkin löytyisi jotain vinkkejä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitti vinkistä, pitääpä käydä katsomassa :)

      Poista
  6. Ei vitsi, mun täytyy näyttää sulle kuvia meijän parvekkeesta, me tehtiin Esan kanssa partsille eurolavasohva!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hei vähän kivaa, niin pittää! :) Meilläki jo hyvässä vauhissa, Toni on tänään jo hionu ja maalannu lavoja, jospa se kesäksi valmistuu :D

      Poista