torstai 29. lokakuuta 2015

Student life!

Eilen oli kurpitsa kemut, tänään ruotsin tentti ja jäätävä flunssa.. Vielä nyt, kun en missään nimessa saisi sairastua ensiviikoksi. Eilen menin junalla Kemiin Iralle, josta suuntasimme koulumme halloween rasteille pimeälle saarelle. Voin kertoa, oli pelottavaa, hyi! Nuo kauhu jutut ei niin oo mun juttu :D Olin vaan kauhusta kankeana koko rastien ajan ja säikähdin ainakin miljoona kertaa niin, että ihan sydän pomppasi kurkkuun. Onneksi rastit eivät kuitenkaan ollut pitkät, joten aika helpolla selvittiin, järkyttävää se koko ajan varuillaan oleminen kyllä oli. Illalla käytiin vielä bingossa ja mentiin yläkertaan hieman tanssimaan, ennenkuin kahden maissa suunnattiin takaisin Iran kämpille. 

Mulla tuntui jo eilen vähän siltä, että kurkku on kipeä, mutta pakkohan sitä rasteille oli päästä. Tänä aamuna kun heräsin, karu totuus iski. Kurkku aivan sairaan kipeä ja ääni painoksissa. Ensimmäisenä ajatuksena, että ei voi olla totta, juuri nyt kun en saisi sairastua. Viikonloppuna on tiedossa hotelliyö ja ensiviikolla todella tärkeä viikko koulussa, pakko parantua! Tänään onkin mennyt astetta enemmän teetä ja kurkkupastilleja, samoin kuin marjoja ja muita flunssaa helpottavia ruoka aineita. Nyt tuntuu onneksi jo paremmalta, kuin päivällä, jospa tämä tästä vielä iloksi muuttuu. 

Meillä oli myös tänään Ruotsin tentti, asia jota olen pelännyt koko koulun ajan. Sillä jos jostain jäisi valmistuminen kiinni, se olisi varmasti ruotsi. En lukenut paljon ollenkaan koko tenttiin, sillä en vain kerennyt ja motivaatio ei riittänyt, sillä tuntui etten vain osaa. Lähdin siis tenttiin valmistautumatta odottamaan pahinta. Olin kuitenkin positiivisesti yllättynyt, kun tentti paperiin jäi vain kaksi tyhjää kohtaa ja tuntui, että ymmärsinkin jotain. Ainakin sellainen fiilis jäi, että eiköhän tämä läpi mennyt. WUHUUU! Okei, ehken riemuitse ennenkuin tulokset tulee.. 




~Iida-Maria

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti