tiistai 20. lokakuuta 2015

Lontoo pt.1!

Lähdimme reissun päälle siis jo 9.10 illalla lentämällä Oulusta Helsinkiin. Yö vietettiin lentokentällä ja Lauantai aamuna lennettiin Helsingistä Lontooseen.  Tuo yö oli hullun raskas ja itse nukuin koko yönä ehkä tunnin ajan. Kait se on vain osa matkustamista :D Lento matkasta Lontooseen ei hirveästi muistikuvia ole, sillä nukuin lähes koko lennon ajan. Lontoossa suuntasimme heti junalla ja metrolla Iran kaverille Iidalle, jonka luona siis majoituimme koko reissun ajan. 



Vähän aikaa jaksoimme levähtää ja istua, kunnes suuntasimme katselemaan Lontoon suurimpia nähtävyyksiä. Kävimme katsomassa muun muassa Big Benin, London eye:n, piccadilly cirkuksen sekä abbey roadin! Ira ja Elisa molemmat olivat aijemminkin käyneet Lontoossa, mutta minulle tämä oli eka kerta ja into pinkeänä katselin kaikkia nähtävyyksiä ja räpsin niistä kuvia :D





Toinen päivä Lontoossa pyhitettiin oxford streetille ja shoppailulle. Kyllähän sitä rahaa saikin palamaan ja kaiken näköstä kivaa lähti niin itselleni kuin tuliaisiksikin. Huh, nytkun jälkeenpäin ajattelee tuota rahan menoa niin ihan heikottaa :D lisää Lontoosta seuraavassa postauksessa, jotta tästä ei tulisi ihan maratoonia!



~Iida-Maria

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti