perjantai 4. syyskuuta 2015

Autumn!

Nyt kait se on pakko myöntää, syksy on virallisesti saapunut. Tällä viikolla, taisi olla keskiviikko, se iski vasten kasvoja todella kylmästi. Ajattelin aamulla lähtiessäni, että aurinko paistaa, niin kyllä ulkona on lämmin. Ulos päästyäni totesin, että väärässä oli. Auton mittari näytti kahta astetta lämmintä ja tuuli oli todella kylmä. Siinä vaiheessa tajusin, että nyt on oikeasti jo syyskuu ja syksy.




Syksy on kyllä tavallaan mun yksi lempari vuoden ajoista. Rakastan pimeneviä iltoja, kun saa polttaa kynttilöitä ja nauttia sisällä jonkun hyvän kirjan ääressä. Lisäksi kaikki ihanat ruskan värit alkusyksystä sekä kylmenevät illat! Eli vaikka tänä vuonna syksy iskikin muhun vähän yllättäen, niin silti se on mielestäni aivan ihanaa aikaa! 




Kuvat on viimeistä lukuunottamatta viimeiseltä kesäpäivältä elokuun lopulta. Viimeinen kuva taas on keskiviikolta, kun tulin junalla koulusta kotiin. Siitäkin voi jo arvailla, että on syksy, kun koulu on alkanut. Tästä mun syksystä tuleekin kiireinen, kun on rankka lukujärjestys, kaksi eri työtä ja oppari vielä kaupan päälle :D Onneksi vain kaksi kuukautta niin helpottaa ja jo muutaman (okei, neljän) viikon päästä kutsuu Lontoo ja Pariisi! 

~Iida-Maria

4 kommenttia:

  1. Jep, syksy on aivan ihanaa aikaa! Oon ihan fiiliksissäni täällä ja luen kaikkia syksyyn liittyviä postauksia :D Mitä sä Lontoossa ja Pariisissa teet, lomailet vai jotain muuta? Hauskaa reissua joka tapauksessa (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. itse teen ihan samaa ja selailen kaikkia syksyyn liittyviä juttuja! :D kaikesta muusta oon fiiliksissäni paitsi syyssateista.. :D Lähdetään mun kahden luokkakaverin kans lomaileen viikoksi Lontooseen ja käydään samalla päiväreissu pariisissa, sellanen kiva irtiotto arkeen :) Kiitos!

      Poista
  2. Mäkin rakastan syjysä ylikaiken, mun lemppari vuodenaika ehottomasti! :-) Nyt sullakin sitten koulu alkanut tälle syksylle, mä oon koulunpenkillä oli jo reilu kaks viikkoa. Hei, ja tosi kivaa että lähette lomaileen. Mullakin on syyslomalla tiedossa reissu tukholmaan. ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo onhan se, jos tästä parista kuukaudesta selviää, niin ehkä helpottaa ennen joulua :D kuulostaa kivalta! Treffaillaampa joku päivä nii vois vaihtaa vähän kuulumisia! :)

      Poista